Etusivu



Lontoo on Yhdistyneiden Kuningaskuntien pääkaupunki. Suomen kielessä puhutaan usein Englannista, vaikka pitäisi sanoa Yhdistyneet Kuningaskunnat tai lyhennettynä UK. Englanti on osa Iso-Britanniaa. Iso-Britannia on oikeastaan yksi Britteinsaarten saari, suurin niistä. Iso-Britannia koostuu kolmesta osasta: Englanti, Wales ja Skotlanti. Nämä yhdessä ovat muodostivat Ison-Britannian kuningaskunnan. Nykyään käytetään termiä Yhdistynyt Kuningaskunta, koska Unioniin liittyi aikanaan myös Irlanti. Irlanti itsenäistyi 1900-luvun alussa, mutta nimi säilyi ennallaan, jäihän Pohjois-Irlanti osaksi Unionia. Tarkkaan ottaen valtion koko nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland eli Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta.

Pääkaupunkina Lontoo on toiminut Rooman valtakaudelta asti eli lähes 2000 vuotta. Nykyään Lontoossa on asukkaita lähes 8 miljoonaa eli 1,5 kertaa Suomen asukasluvun verran. Lontoossa on nähtävyyksiä ehkä enemmän kuin missään muussa kaupungissa. Tärkeimpiä niistä ovat British museum, Tower of London and Madame Tussauds vahakabinetti.

Lontoossa järjestettiin olympiakisat 1908 ja 1948. Tätä kirjoitettaessa ovat vuoden 2012 Lontoon kesäolympiakisat juuri alkamassa. Niiden myötä Lontoosta tulee ensimmäinen kaupunki jossa kisat on järjestetty kolmasti. Kaksien kisojen kaupunkeja ovat Ateena, Pariisi ja Los Angeles. Lontoolle kesäkisat on myönnetty peräti neljä kertaa, vuoden 1944 kisat peruuntuivat toisen maailmansodan takia.

Lontoo



Lontoo aiheisia sivuja:

Lontoo.org    Laaja sivusto Lontoosta ja sen nähtävyyksistä

lontoosivut    Lontoo sivut, joissa kerrotaan Lontoon nähtävyyksistä ja on jonkin verran tietoa Olympiakisoista.

Pyrin tuomaan tänne tietoa tulevista Lontoon Olympialaista kun ne etenevät. Jäävät sitten tänne talteen "historiatiedoksi".